
Kennel Cinnaberry's
Sileäkarvaiset Colliet
Sileäkarvainen collie on toiminnanhaluinen, tarmokas ja miellyttämishaluinen kumppani. Rodun juuret paimenkoirana ovat hyvin vanhat. Aikojen saatossa paimennustehtävät vähenivät ja entisiä työtehtäviä ovat tulleet korvaamaan monet eri koiraharrastuksen muodot. Nykyään collien pääasiallisin tehtävä on olla monipuolinen harrastuskoira ja perheenjäsen. Nykyisin on taas myös enenevässä määrin mahdollista harrastaa paimennustakin ohjatusti, ja paimennus onkin harrastuksena suhteellisen suosittua rodun piirissä. Rotu on suhteellisen helppo kouluttaa ja hyvä peruskoulutus on tarpeen, vaikka sen kummempia harrastussuunnitelmia ei olisikaan.
Collie sopii aktiiviselle ja liikkuvalle ihmiselle. Mukautuvaisena rotuna se sopeutuu elämään niin kaupungissa kuin maallakin, kunhan liikunnantarpeesta huolehditaan (=runsaasti vapaata liikuntaa). Ympärivuorokautiseksi tarha- tai pihakoiraksi niistä ei ole, vaan niiden tulee saada elää perheenjäseninä.
Annemari Rehnfors

438
Kasvattia
61
FI MVA
31
C.I.B
140
LTE-testattua
- 12.1.2026 Uusi sivusto julkaistu!
